Mielipiteitä

Aattelin kirjottaa vähä omii ajatuksiani ystävyydestä ja yleensäki siitä, minkä koen ystävyydeksi. 
Ei kaikkien kanssa tarvii olla ystäviä,itse oon epäluottavainen ihmisii kohtaa ja siksi mulla ei o paljoo ystäviä, mut he, ketkä mul on, on mulle tosi tärkeitä. Ihmisii, joihin voin varmast luottaa. Ja jos en johonkii luota, niin en kerro asioitani,koska oon liian monta kertaa kuullu, kuinka joku on puhunu asioitani eteenpäin,vaikka on mulle monta kertaa sanonu, et "Muhun voit luottaa"   Se on paskamaista, että sit kuulee jostain muulta taholta, ettei se ihminen olekkaa pitäny lupaustaan ja alan miettimää,et no mitähän kaikkee muuta tää ihminen on must kertonu eteenpäin. 
Tässä parin vuoden aikana oon jättäny ihmisiä taakseni ja hyvä niin, en oo sen jälkeen tarvinnu heitä mihinkään, niin miks ees oisin heidän kans tekemisis, kun pärjään ilmankin. Mulle luottamus ystävyyssuhteissa on todella tärkeää. Itse pidän salaisuudet, enkä puhu muiden asioita eteenpäin. En ymmärrä, miksi toisilla ihmisillä on pakottava tarve puhua muiden asiat eteenpäin. Tekeekö se heidän mielest itsestään parempia tai suositumpia toisten keskuudessa? Tai miks ylipäänsä kukaan puhuu kenenkään asioita eteenpäin. 

Toinen asia on muiden haukkuminen ja kiusaaminen. En ole ite koskaan sitä ymmärtäny enkä tule ymmärtämään. Mua on kiusattu koulussa, ihan ala-asteest lähtien aikuispuolen opintoihin saakka. 
Kuinka aikuiset ihmiset kehtaa ja viittii alentuu kuin lasten tasolle ja nälvii muille ja olla ilkeitä? 
Itse en siitä välittäny sen kummemmin ja huomasin ajankuluessa, että ihmiset, jotka eivät olleet oikein ottaneet muhun kontaktia,mutta olivat tämän kiusaajan kanssa olleet tekemisissä,alkoivat jonkun ajan päästä ottamaan muhun kontaktia ja keskustelemaan mun kanssa. 

Mikä sit aiheuttaa kiusaamisen? Yleensä kiusaajilla on huonot perhesuhteet,eivät ole tyytyväisiä elämäänsä,ulkonäköönsä,ovat jääneet huomiotta ja haluavat huomiota hinnalla millä hyvänsä. 
Itse oon ollu aina sitä mieltä, et parempi yksin, ku huonos seuras. Ja niin elän edelleen. Mulla on ne parhaat ystäväni/kaverini joiden kanssa vietän aikaa ja muut ajat olen sit omis oloissani. Ja elämä on sitä mikskä sen teet. Jos vaan murehtii omaa kohtaloaan, niin kyllä oma fiiliskin muuttuu negatiiviseks ja mikään ei enää tunnu miltään. 

Mikä ei tapa,vahvistaa :)